21.06.2018
Sataman sävelet Sahan rannassa

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria kuullaan ensimmäistä kertaa Sahan rannassa Kulttuuriviikon perjantaina 20.7, kun orkesteri soittaa kesäistä ja merellistä ohjelmistoa solisteinaan Satamakadun Seireenit

Konsertissa kuullaan täyslaidallinen Ykspihlajaan sopivaa ohjelmistoa, muun muassa 100 vuotta sitten syntyneen punaorvon, säveltäjä Tauno Pylkkäsen teos Kesäisiä kuvia sekä joukko satama- ja meri-aiheisia lauluja. Joukossa on myös kaksi legendaarisen, Ykspihlajassa vaikuttaneen työväenlaulun veteraanin, Heimo Antti-Roikon sävellystä. Anttiroikon Serenadista Työläisnaiselle kuullaan bolero-versio.

Klassisen musiikin ikivihreistä mukana on muun muassa Oskar Merikannon Kesäillan valssi ja Valse Lente, sekä argeentiinalaisen Astor Piazzolan Oblivion-tango

Sovittaja Jussi Lampela on lisännyt slaavilaista romantiikkaa sovitukseensa Rauli Somerjoen tunnetuksi tekemästä Laivat -kappaleesta, joka oli Neuvostoliitossa suuri hitti jo ennen kuin Badding levytti sen suomeksi vuonna 1985. 

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri johtajanaan Reijo Tunkkari ja solisteinaan Satamakadun Seireenit (Anna, Oona ja Laura Airola sekä Pauliina Savolainen) Sahan rannassa 20.7. klo 20. Liput 20 euroa.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle