31.01.2019
KPKO:lla menestyksekäs vuosi 2018

- Beethoven-sarja sekä muut uudet avaukset yleisömenestyksiä

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) tavoitti vuonna 2018 jälleen paljon yleisöä. Etenkin syyskauden uudet avaukset sekä lisääntynyt konserttimäärä ovat näkyneet yleisömäärän tasaisena kasvuna. Kamariorkesteri tavoittaa tarjonnallaan myös entistä enemmän nuorta yleisöä.

Yleisömäärä on ollut tasaisessa nousussa viime vuodet; orkesteri keräsi koko maassa 19 264 kuulijaa ja Kokkolassa 16 433 kuulijaa. Kokkolan konserttien yleisömäärä on noussut vuodesta 2017 noin 2 prosenttia. Kuulijakunnan runsastumisen ohella myös konserttien määrä kasvoi; vuonna 2018 KPKO esiintyi kotimaassa 101 kertaa, vuonna 2017 konsertteja oli yhteensä 87.

Orkesterin syyskausi oli erityisen menestyksekäs sekä yleisömäärän että runsaan konserttitarjonnan myötä. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja ensimmäistä kertaa järjestettyjen Kokkolan Kinojuhlien yhteistyökonsertti Cinema (14.9.) täytti Snellman-salin ääriään myöten. Myös KPKO:n suursatsaus, vuosina 2018-2020 kuultava Beethoven-konserttisarja polkaistiin käyntiin loistokkaasti: orkesterin taiteellisen johtajan Sakari Oramon johtamat Beethoven 1 (28.9.) ja Beethoven 2 (1.12.) -konsertit olivat liki täynnä. ”Ilta Waltteri Torikan seurassa” myytiin loppuun paljon ennen konserttia. Raatihuoneella järjestettyjen kamarimusiikkikonserttien täyttöaste on ollut kaikkina iltoina lähes 100 %.  

Lasten ja nuorten konsertit tavoittivat viime vuonna 6769 nuorta (v. 2017: 4679). Huikea kasvu johtuu osittain orkesterin osallistumisesta valtakunnalliseen Taidetestaajat-projektiin.

Syksyn aikana Snellman-salissa järjestetyillä neljällä koululaiskonsertilla tavoitettiin kaikki kotimaakunnan sekä suuri osa naapurimaakunta Pohjanmaan kahdeksasluokkalaisista. Tuttuun tapaan KPKO kuului ja näkyi myös koulujen ja päiväkotien arjessa: jalkautuvan konserttitoiminnan puitteissa orkesteri toteutti vuoden 2018 aikana 29 esiintymistä ympäri Kokkolan ja Keski-Pohjanmaan aluetta.

Myös julkaisujen ja kiertue-elämän saralla KPKO:n vuosi oli varsin aktiivinen. Vierailukonsertteja kertyi vuonna 2018 yhteensä 17, saman verran kuin edellisvuonnakin. Levyjä julkaistiin levy-yhtiö Alban kautta kaksi: Kokkola-kvartetin Evocation ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin sekä Juha Kankaan Emma-ehdokas A Finnish Elegy.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle