22.10.2018
Klassisia helmiä ja viihdemusikin ikivihreitä Waltteri Torikan seurassa

lassisia helmiä ja viihdemusikin ikivihreitä Waltteri Torikan seurassa
Yleisösuosikki Waltteri Torikka saapuu jälleen Kokkolaan! Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina lauantaina 27.10. Kokkolan Snellman-salissa Torikka esittää niin rakastettuja aarioita klassisen musiikin maailmasta kuin viihdemusiikin ikivihreitä. 
Baritoni Waltteri Torikka nousi suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan kevään 2015 “Tähdet Tähdet” -televisio-ohjelman. Lappeenrannan laulukilpailun miesten sarjan voittaja vuodelta 2010 on tehnyt mittavan klassisen uran kansainvälisilläkin oopperalavoilla. Keväällä 2018 hän esiintyi Kansallisoopperan Cosi fan tutte -produktiossa ja kesällä 2017 Mannerheim-oopperan nimiroolissa Ilmajoen musiikkijuhlilla. Torikan rajoja rikkova levy ”Sydän” on myynyt platinaa, ”Rakkaus” vastaavasti kultaa Suomessa. Hän on myös kiertänyt menestyksekkäästi Suomea eri kiertuein.
KPKO:n konsertissa ”Ilta Waltteri Torikan seurassa” on luvassa suosittuja aarioita klassisesta maailmasta, kuten Georg Friedrich Händelin ”Ombra mai fu” (oopperasta Xerxes) ja Wolfgang Amadeus Mozartin ”Deh vieni alla finestra” oopperasta Don Giovanni sekä Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon lauluja. Kevyempää puolta edustavat ikivihreät kappaleet ”Täysikuu”, ”Puhu hiljaa rakkaudesta”, ”Hopeinen kuu” sekä muun muassa ”Caruso - Italian yössä” ja ”You raise me up (kun taivaisiin)”.
Illan kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Lasonpalo on johtanut Suomessa useimpia merkittäviä orkestereita sekä oopperaproduktioita mm. Suomen kansallisoopperassa. Hän toimii mm. Kemin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana. 
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri saa osaan kappaleista vahvistusta komppiryhmästä, jossa soittavat Joonas Haavisto, piano, Mikko Pellinen, basso ja Ville Pynssi, rummut.   
Lipun jo lunastaneet voivat iloita – suosittu konsertti on loppuunmyyty. Konserttiyleisöllä on mahdollisuus osallistua myös klo 18.15 alkavaan konsertti-introon, jossa Waltteri Torikkaa haastattelee Kirsti Rasehorn. 

Yleisösuosikki Waltteri Torikka saapuu jälleen Kokkolaan! Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina lauantaina 27.10. Kokkolan Snellman-salissa Torikka esittää niin rakastettuja aarioita klassisen musiikin maailmasta kuin viihdemusiikin ikivihreitä. 

Baritoni Waltteri Torikka nousi suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan kevään 2015 “Tähdet Tähdet” -televisio-ohjelman. Lappeenrannan laulukilpailun miesten sarjan voittaja vuodelta 2010 on tehnyt mittavan klassisen uran kansainvälisilläkin oopperalavoilla. Keväällä 2018 hän esiintyi Kansallisoopperan Cosi fan tutte -produktiossa ja kesällä 2017 Mannerheim-oopperan nimiroolissa Ilmajoen musiikkijuhlilla. Torikan rajoja rikkova levy ”Sydän” on myynyt platinaa, ”Rakkaus” vastaavasti kultaa Suomessa. Hän on myös kiertänyt menestyksekkäästi Suomea eri kiertuein.

KPKO:n konsertissa ”Ilta Waltteri Torikan seurassa” on luvassa suosittuja aarioita klassisesta maailmasta, kuten Georg Friedrich Händelin ”Ombra mai fu” oopperasta Xerxes ja Wolfgang Amadeus Mozartin ”Deh vieni alla finestra” oopperasta Don Giovanni sekä Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon lauluja. Kevyempää puolta edustavat ikivihreät kappaleet ”Täysikuu”, ”Puhu hiljaa rakkaudesta”, ”Hopeinen kuu” sekä muun muassa ”Caruso - Italian yössä” ja ”You raise me up (kun taivaisiin)”.

Illan kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Lasonpalo on johtanut Suomessa useimpia merkittäviä orkestereita sekä oopperaproduktioita mm. Suomen kansallisoopperassa. Hän toimii mm. Kemin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana. 

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri saa osaan kappaleista vahvistusta komppiryhmästä, jossa soittavat Joonas Haavisto, piano, Mikko Pellinen, basso ja Ville Pynssi, rummut.   

Lipun jo lunastaneet voivat iloita – suosittu konsertti on loppuunmyyty. Konserttiyleisöllä on mahdollisuus osallistua myös klo 18.15 alkavaan konsertti-introon, jossa Waltteri Torikkaa haastattelee Kirsti Rasehorn. 

 

 

 

 

Siirry "Lehdistötiedotteet"-sivulle